Kissa puussa 112

Kuinka moni teistä soittaa hätänumeroon jos kissa on puussa? Hätäkeskus ohjeistaa:

"Osa pelastuslaitoksista tekee myös kiireettömiä pelastustehtäviä, kuten kissan auttamista puusta. Kyseisissä tilanteissa hätäkeskus on kuitenkin väärä yhteystaho, koska kyseessä ei ole kiireellinen hätätilanne. Pelastuslaitosten omista numeroista voi kysyä tarvittaessa apua ja pelastuslaitos päättää tapauskohtaisesti avunannosta resurssitilanteensa tai omien linjaustensa mukaan."

 Paikallisessa Facebook- ryhmässä oltiin taas hieman huolestuneita, kun kissa oli puussa. Tarina ei kerro että onko soittanut 112, vai mihin mutta "palokunta ei luvannut tulla" . Ihan ensimmäisenä syynä varmasti on ollut se, että huolestunut kansalainen oli nähnyt kissan puussa, eikä tiennyt kauanko se siellä on ollut.

Asiantuntevina kommentteina keskustelussa mainittiin että vakinaisilla ei ole aikaa ja resursseja, mutta VPK voisi ehtiä koska ei ole ensisijaisena lähtijänä. Tiedoksi nyt kuitenkin, että lähialueella on toistakymmenta vapaapalokuntaa, jotka ovat ykköslähdön lähtijöitä, myös sillä alueella missä kissa puussa oli.

Itseäni ei voisi kissan puusta hakeminen vähempää kiinnostaa. Ensinnäkin, vepari kun olen niin töistä ei kovin mielellään jää pois kissan vuoksi, joka on puussa sen seurauksena että omistaja on välinpitämätön pitäen kissoja irti. Ei, en ole kissanvihaaja. Olen kissanomistaja ja pidän meidän riiviöstä niin paljon, että se juoksentelee ulkona vain valjaissa ja kiipeilee sellaisissa puunrungoissa että se ei korkeille oksille pääse.

Kyllähän se vähän niin on, että jos kissan omistaja tiedetään niin sen pitäisi itse hoitaa paikalle vaikka paikallinen yrittäjä joka sen kissan sieltä puusta hakee, eikä vaivata sen koommin niin vakinaista kuin vapaaehtoista palokuntaakaan. Toisin silmin katsottuna, kissan pelastaminen puusta voi toimia ihan hyvänä harjoituksena esimerkiksi puomitikasauton käyttöä ajatellen.

 Myöhemmin kuulin että kyseinen kissa oli puusta alas saatu seuraavana päivänä, ja palokunta oli (virheellisesti) tilattu 112 kautta.

Voice Of Finland finaalissa

Kekäleenpotkija oli eilen Logomossa katsomassa Voice Of Finlandin finaalia. Ajatus oli lähteä nautiskelemaan hienoista esityksistä. Kuinkas kävikään? Yleisönä oleminen kävi ihan täydestä työstä.

- Teidän pitää osata näytellä. Televisioruuduissa pitää näkyä että täällä on järisyttävät bileet.

Ennen suoraa lähetystä salin ohjaaja antoi nuotteja siitä milloin taputetaan ja mylvitään, noustaan seisomaan ja niinpoispäin.

- Koko Logomo- sali seisoo, se kertoo jo jotain, juontaa Axl Smith

Kyllä. Kertoo sen että seisoimme ja mylvimme käskystä, ainakaan minä en ollut tilanteessa niin innoissani. Musiikkiesitysten aikana oli hieman aikaa palautua, ja sammuttaa rehkimisestä tullut jano vedellä, joka toki piti itsellä ostaa. Teki mieli kapinoida ja istua jurottaa vain paikoillani ohjaajan ja yleisön heiluessa. Sinni ei antanyt periksi, taputin kohteliaisuussyistä itselleni kämmenet helläksi ja jumppasin penkistä ylös alas. Osa esitysten jälkeisistä juonnoista ja valmentajien kommenteista jäi kuulematta pakollisen mylvimisen vuoksi.

Suorien lähetysten tuotantotiimit ovat varmaan iloisia siitä että saavat yleisöä tekemään hienoa showta, ja me hölmöt vielä maksetaan siitä. Esitykset olivat hyviä ja oli mielenkiintoista nähdä kuinka suora lähetys etenee mutta jatkossa en tule maksamaan siitä että olen osana shown tekijöitä. Jätän menemättä tai menen täysin oman fiilikset mukaan. Hypin jos hypityttää, istun jos huvittaa. Vaikka kuinka näkyisi kuvissa.

Väärin pesty

Autohallimme lattia on ollut vähän ruokottomassa kunnossa siisteydeltään. Hallin siivoamiseen ei ole mitään sovittua siivousjärjestelmää joten lattialle on kertynyt öljy- ym. läiskiä jotka ei ihan vedellä huuhtelemalla lähde pois. Muutama viikko sitten kun pesin omaa autoani niin pesin samalla hallista pari autopaikkaa. Lattiasta tuli lähes yhtä puhdas kuin uusi lattia.

Tällä viikolla soi puhelin:

- Moi. Millä pesit hallin lattian?
- Katuharjalla ja autonpesuaineella.
- Jaa. Pojat pesi lattian eikä saa sitä puhtaaksi, ihmettelevät että millä olet sen pessyt. Laittoivat sitä autonpesuainetta. Jää ihan selkeä raja verrattuna sinun pesemään alueeseen eikä rasva- ja öljyläiskät lähde pois vaikka kuinka hinkkaa.
- Ei se sillä valmiilla seoksella puhdistu. Pitää olla voimakkaampi seos ja antaa vaikuttaa parikymmentä minuuttia. Ei tule edes hiki kun antaa pesuaineen tehdä työn.
- Eikö se aine ole kallista? Ei me sillä aineella voida lattioita alkaa pesemään. Täytyy löytää siihen oikea pesuaine mikä sille lattialle kuuluu.

Lattian epäsiisteydestä oli ollut juttua pitkään, mutta sen kummemmin mitään ei ollut tapahtunut joten päätin tarttua oma-aloitteisesti toimeen. Pesin, mutta väärin.

Oikeita aineita odotellessa.

Palomiehen kahdet vaatteet

Kim Nikula räjäytti pankin Palomiesliiton blogissa ehdottamalla että sopimuspalokuntalaiset ja ammattipalomiehet eroteltaisiin toisistaan erilaisilla asuilla ja ajoneuvoilla. Käytännössä alueellamme, kymmenien tuhansien ihmisten kaupungissa tapahtuisi seuraavaa:

Keskisuuressa rakennuspalossa paikalla olisi kaksi punaista paloautoa. Päivystävä mestari ja sammutusyksikkö. Sinisiä paloautoja paikalla olisi arvioilta 2-8. Punaisen paloauton väki on ehkä ensimmäisenä paikalla ja suorittaa savusukelluksen ensimmäisenä. Ehkä - riippuu mihin kolkkaan kaupunkia hälytys sijoittuu. Turvapari ja muut savusukelluskelpoiset tulevat perässä. Punaisen auton henkilöstö on suorittanut tärkeimmän tehtävän, tarkistanut rakennuksen että siellä ei ole henkilöitä sisällä. Paloa ei ole saatu sammutettua, sillä liekit ovat pureutuneet rakenteisiin. Ilma loppuu, ja on aika siirtyä ulos.

Mitä näkevät sivulliset?

Paikalle alkaa kerääntymään väkeä yhä enemmän. Punaisen auton luona notkuu epämääräinen neljän henkilön porukka autoon nojaillen. Osa lepäilee autossa. Sinisten autojen savusukeltajat suorittavat sammutustöitä niin sisä- kuin ulkopuolelta. Pari sivullista keskustelee että on ne kovia jätkiä kun näin jouluaattona tekevät tällaista paskahommaa.

Punaisen auton ollessa tulipalopaikalla vakiasemalle hälytetään vapaavuoro. Paikalle saapuu kaksi miestä. Heikon miehityksen vuoksi vakiasemalle hälytetään sopimuspalokunnan yksikkö naapurikunnasta turvaamaan lähtövalmius. Saako sinisellä autolla ajaa punaisten pihaan? Miten auto merkitään ennen keikalle lähtöä mikäli yksikkö miehitetään sekaisin vakinaisilla ja sopimuspalokuntalaisilla?

Totuuden näyttäminen

Sopimuspalokuntalaisten erottaminen vakinaisista toisi kansalaisille totuuden esiin siitä miten pelastustoimi Suomessa hoidetaan. Totuuden esiin tuomistahan tässä toitotetaan. Taloudellisinta olisi tosin muuttaa vakinaisen henkilöstön varusteet ja ajoneuvot sillä vähemmän heitä on kuin sopimuspalokuntalaisia.

Mikäli edellämainitun tilanteen lisäksi tulee päällekkäinen tehtävä, punaisia paloautoja ei olisi paikalla ollenkaan. Päivystävä mestari tulisi ehkä toiselta alueelta vajaan tunnin kuluttua, tai sitten ei tule.

Autettava haluaa tietää?

Blogikirjoituksessa oli mainittu myös "ongelmaksi" se että kansalainen ei tunnista kuka toimii virkavelvollisuudella, ja kuka ei. Tähän liittyen näinkin hyvän kommentin - kuinka moni ammattipalomies tai sopimuspalokuntalainen on ollut tilanteessa, jossa autettava on kysynyt että onko hän ammattipalomies vai sopimuspalokuntalainen?

Palomiehen etiikka ja pelastustoimen arvot?

Mitä tällä erottelulla halutaan saavuttaa? Erottelun jälkeen SPAL järjestäisi massiivisen kampanjan - Älä luota sinisten paloautojen auttajiin, vain punaiset ovat niitä oikeita?

SPAL:in kanta ei kuitenkaan muuta suhtautumista oman alueeni ammattilaisiin. Toimimme usein yhdessä, istumme samoissa koulutuksissa. Jatkakaamme samaan malliin, toistemme osaamista arvostaen.

Polar Flow aktiivisuusranneke

Sopimuspalokuntalaisen päivä aktiivisuusrannekkeesta katsottuna.

Veparit säästötalkoisiin?

Marko Partanen kirjoittaa blogissaan pelastustoimen säästöistä ja siitä kuinka sopimuspalokuntien roolit tulisi miettiä uudelleen.

 Hälytysrinkejä voidaan täsmentää. Korvaukset tehtävästä maksettaisiin hälytetyn yksikön miesmäärän mukaan: Jos sopimuspalokunasta hälytetään sopimuksen mukainen 1+3 yksikkö, niin palkka maksetaan niille neljälle henkilölle, jotka nousevat sopimuksen mukaiseen ajoneuvoon. Asemalla limpsaa juovat eivät tarvitse palkkaa.

 Asiassa on muutama mutta.

Palokuntasopimuksia on monenlaisia. Monessa paikassa henkilöstö ei saa mitään korvausta, vaan korvaus menee palokuntayhdistykselle joko tuntiperusteisesti hälytys- ja harjoituskertojen mukaan, tai vuosittaisena könttäkorvauksena jolloin korvaussumma pysyy samana riippumatta siitä minkä verran on keikkoja ja minkä verran niihin hälytetään väkeä.

Miten toimiva hälytysrinki sitten ylläpidettäisiin? Sopimuspalokuntalaiset ovat omissa töissään, ja koskaan ei tiedä kuka pääsee lähtemään keikalle. Usein on kuitenkin niin että päivälähtöihin osallistuu sama pieni porukka, jolloin samat henkilöt päivystäisi aina ja samalla torpedoitaisiin mahdollisuus muilta osallistua keikoille. Töistä ei voi olla pois sen vuoksi että päivystää vapaaehtoisesti ja korvauksetta, hyvälläkään suunnittelulla.

Päivystysrinki ja sen mukainen korvaus voisi toimia ns. virka-ajan ulkopuolella niissä palokunnissa joissa aseman ja kaluston omistaa aluepelastuslaitos. Edelleen on palokuntia, joissa aseman omistaa yhdistys, ja joissain paikoin jopa ajoneuvokalustonkin. 1+3 lähtökorvauksilla ei makseta kiinteistön ja kaluston ylläpitokuluja ja hankintoja.

Tiheimmissä paloasemaverkostoissa ei kaikkia asemia välttämättä edes tarvitse. Sopimuspalokuntalaisia voisi siirtyä pelastuslaitosten isommille asemille jolloin vanhoista rakennuksista ja niiden ylläpidosta pääsee eroon. Monella asemalla on tilanne että vakituista henkilöstöä ei riitä liikuttelemaan kaikkea asemalla olevaa kalustoa joten kaluston hyödyntäminenkin tehostuu. Tämä vaatisi suuria järjestelyiltä ja jopa uhrauksia heittäen perinteet nurkkaan niiltä yhdistyksiltä jotka omistavat itse kiinteistönsä. Lisäksi vaadittaisiin myönteistä asennetta niin aluepelastuslaitoksen suunnalta kuin sopimuspalokuntalaistenkin suunnalta, sillä sopimuspalokuntatoiminta ei ole pelkästään hälytyksiä. Se on myös valistusta, kouluttamista, varautumista ja perinteitä. Kuinka moni vakkari olisi valmis siihen että asemalla alkaa pyörimään palokuntanuoria,- naisia ja -veteraaneja hälytyskelpoisten palokuntalaisten lisäksi?

Kyllä meilläkin pelastustoimen säästöihin osallistuttaisiin mutta Markon esittämä malli ei vain meidän tapauksessa toimi.

Kolmas näkökulma

Tuoreessa Palokuntalainen- lehdessä käsitellään ikivanhaa aihetta, ammattilaiset vs. sopimushenkilöstö. Aiheesta on annettu lehteen kaksi asiallista näkökulmaa. Ottamatta kantaa kahteen näkökulmaan, nyt kolmannen antaa se monien parjaama sopimuspalokuntalainen.

Ylpeänä voin sanoa että oman palokuntani yhteistyö ammattilaisten kanssa sujuu lähes poikkeuksetta hyvin. Kaupunki on pieni ja vakinaisella asemalla välittömässä lähtövalmiudessa on vain yksi pelastusyksikkö pienellä vahvuudella, joten yhteistyön on syytäkin sujua. Meidän yhdistyksessämme koulutetaan jo nuoresta asti kunnioittamaan ammattilaisia, kuitenkin muistaen oma ylpeys ja tarpeellisuus järjestelmässä. Vakinaisten puolelta ei tule meidän suuntaan kyräilyä, vaan he tiedostavat asiallisesti vahvuutemme ja heikkoutemme. Yhteistyö sujuu aina paikallisen aseman miehistöstä alkaen pääkallopaikan johtoon saakka.

Alueilla on erilaisia kulttuureita, ja on erilaisia palokuntia. Monesti sopimuspalokuntalainen mielletään jälkisammuttajaksi, kekäleenpotkijaksi. Kyllä mekin jälkisammutusta ja raivausta teemme, mutta myös ensi- iskuja joko yksin tai vakinaisen yksikön tukena. Aina ei ole edes vakinaisia paikalla päällekkäisten tilanteiden vuoksi. Joskus pieni tilanne hoidetaan yksin. Joukkuelähdöissä puolestaan sopimuspalokuntalainen saattaa toimia tilannepaikan johtajana siihen saakka että mestari tulee jostain kaukaa paikalle. Kouluttaudutaan ja kuntotesteissä käydään. Tänä(kin) vuonna savusukeltajien kuntotestin läpäisseiden lukumäärä on kaksinumeroinen luku.

Mutta niin on tälläkin alueella poikkeuksia. Muistan vuosia sitten erään risteyskolarin, johon meidätkin hälytettiin. Ammattilaiset piti huolen potilaista sekä auton raivauksesta. Meidän tehtävä oli istua autossa ja katsoa, kun ohiajavat autoilijat ajelivat ja taiteilivat itsensä parhaansa mukaan risteyksessä haluamaansa suuntaan, vaarantaen samalla ammattilaisten työturvallisuuden. Osaavia liikenteenohjaajia olisi ollut vieressä, mutta paloesimiehen sinni ei antanut periksi, kyllä ammattilaiset pärjää. Taisi olla sama paloesimies, joka maastopalopaikalla korotti vasteen keskisuureksi vasta kun omat letkut loppuivat, eikä liekinhiventäkään oltu tuossa vaiheessa vielä sammutettu.

Kaikesta huolimatta, kiitos teille ammattilaisille hyvästä yhteistyöstä!

Asennevammaa löytyy myös toisesta päästä. Esimerkiksi eräs alueemme sopimuspalokunnan päällikkö on sanonut suoraan haistattavansa pitkät aluepelastuslaitokselle. Hänelle ja kaltaisilleen sanon kiitos ettette ole meidän palokunnassamme. Ei yhteistyötä noin hoideta.

Motivaatiosta

Siviilityössäni käydään kehityskeskusteluja esimiehen kanssa pari kertaa vuodessa. Tiimitasolla käydään läpi päivittäin mitä on saatu aikaiseksi. Parin- kolmen viikon välein keskustellaan avoimesti siitä miten tiimi on suoriutunut, mitä on mokattu ja mitä tehty hyvin. Avoimesti myös keskustellaan kuinka edelleen voisimme parantaa työskentelyämme.

Palokuntayhdistyksessä kuuluisi käydä myös jonkinlaisia kehityskeskusteluja kerran vuodessa. Kysellä jäsenien kuulumisia ja parannusehdotuksia sekä sitä että mitä he itse haluavat. On tärkeää tietää mikäli jollakin on haluja eri vastuutehtäviin. Ympäristössä missä itse toimin, tällainen kulttuuri puuttuu. Sen sijaan että toimittaisiin tiiminä, kyräillään selän takana mikäli joku asia on pielessä. Pahimillaan voidaan jopa agitoida jäseniä jonkun avainhenkilön vaihtamiseen. Siitäkin huolimatta että avainhenkilö hoitaakin tehtävänsä pääasiassa hyvin, mutta pärstä ei vaan mielytä sen lisäksi että jotain virheitä on tullut tehtyä. Pärstää ei tietysti saa vaihdettua, mutta virheistä oppii ja niitä sattuu kaikille.

Tämä harrastus vaatii suurta sitoutumista ja ajankäyttöä niin hallinnon kuin eri osastojenkin puolella. Vastuuta ottaviin tehtäviin ei yleensä ole ruuhkaksi asti tulijoita. Siksi avoin keskustelu ja suunniteltu henkilöstön kehittäminen on erittäin tärkeää. Yhdistysmaailmassa kun ollaan, niin ei ole tarkoitus eikä kenenkään etu että samat henkilöt hoitavat vastuutehtäviä pahimmillaan kymmeniä vuosia. Päällikön ja osastonjohtajien tehtäviä ei kyllä vuodessakaan opi, joten muutama vuosi tehtävässä kuitenkin vaaditaan, mikäli ajatellaan asiaa yhdistyksen kehittymisen kannalta.

Henkilökierto motivoi myös jäsenistöä. Rivissä on varmasti niitä, jotka eivät halua olla koko loppuelämäänsä sammutusmiehiä. Heillä voi olla haluja yksikönjohtajaksi ja sitä kautta myös osastonjohtajaksi tai palokunnan päälliköksi. Tai vaikka ihan hallitukseen asti. Edelleen, mikään vastuutehtävä ei ole kenenkään yksinoikeus vaan kaikilla riittävän koulutuksen ja kokemuksen omaavilla tulee olla samanlainen mahdollisuus tulla valituksi.

Mikäli olet tullut "syrjäytetyksi" syksyn kokouksessa, se ei välttämättä tarkoita sitä että olet hoitanut hommasi huonosti. Olet voinut hoitaa hyvinkin ansiokkaasti, mutta ehkä jo tarpeeksi kauan. Nyt vaan on jonkun muun vuoro, eikä siitä kannata vetää hernettä nenään ja heittää hanskoja naulaan. Jos näin kuitenkin teet niin vaihto oli ihan aiheellinen.

Facebookin vaarat

Facebookin vaaroista kirjoitellaan ja varoitellaan paljon, niin iltapäivälehdissä kuin kiertävillä Facebookin seinäpostauksilla. Onpa vaaroja varten perustettu oikein oma ohjesivustokin. Osa kiertoviesteistä on täyttä huttua, mutta asiaakin paljon mahtuu. On kuitenkin yksi vaara johon en ole vielä kiertoviesteissä törmännyt tai muutenkaan kenenkään varoittelevan. Facebookin käyttö liikenteessä.

Olen nähnyt lukuisia postauksia omiltakin FB- kavereilta mihin on otettu kuva autolla ajaessa. Useimmiten kuvilla halutaan osoittaa millainen ajokeli on. Satoi tai paistoi.  Vettä sataa, räpsästään kuva. Radiossa soi Rainy Day - päivitetään kuvalle tekstiksi. Jos ajokeli on ennestään huono, pitääkö omaa ja muiden turvallisuutta ennestään vaarantaa päivittämällä statuksia? Kännykän näpyttely ajon aikana on kiellettyä, sekä hemmetin vaarallista, joten näpyttely ei ole sen hyväksyttävämpää aurinkoisilla ilmoillakaan. Juuri äsken näin taas samanlaisen postauksen - pilkkopimeä tie ja aikainen aamu, kenties unihiekkaa vielä silmissä.Pimeää on ja vauhtia sata, radiossa soi. Soi, niin kauan kunnes rysähtää ja pelastuslaitoksen väki tulee ja katkaisee autosta virrat.

Koomisempaa, mutta yhtä vaarallista on räpsiä kuva toisesta "liikenteenvaarantajasta" ja haukkua se pystyyn. Facebook päivitetään tietenkin samantien, eikä vaikka seuraavalla kahvitauolla.

Esimerkkikuvia olisi monia tähän laittaa, mutta kunnioitan näiden liikenteenvaarantajien tekijänoikeuksia enkä kopioi kuvia luvattomasti.

Vaarallinen villitys Facebookissa, soisin iltapäivälehtien otsikoivan.

Opiskeluaika ja armeija

Jälkikäteen olen ihmetellyt että on sitä ollut virtaa. Ylä-asteen jälkeen kun menin ammattikouluun, opiskelu tapahtui toisella paikkakunnalla noin 90 kilometrin päästä kotipaikkakunnalta. Silti, uskollisesti kuljin kerran viikossa miehistön harjoituksissa. Koulun jälkeen bussiin,repun heitto kotiin, siitä suoraan asemalle. Yö vanhempien luona ja aamubussilla takas opiskelupaikkakunnalle. Ammattikoulusta valmistumista ei muuten tullut juhlittua mitenkään. Koulun päättäjäisten jälkeen kun pääsin kotipaikkakunnalle, niin iltapäivästä pukkasi keikan jonka sammuttelussa menikin sitten yölle asti. Samassa rytäkässä paloi talo, peltoa ja metsää.

Armeija- aikana keikoilla ei tietysti paljoa ehtinyt keikoilla kulkemaan, ja se harmitti. Joitakin keikkoja toki lomilla tuli käytyä, mutta huomaan että tuosta ajasta ei palokuntamuistoja ole ollenkaan, lukuunottamatta sitä keikkaa, jonka aikana päällikkö kysyi että jos minulla ei ole armeijan jälkeen muuta tiedossa, että kiinnostaisiko tulla asemalle päivähommiin työllisyystuella. Tai mikä tuki se nyt mahtoi ollakkaan. Olen aina ollut sitä mieltä että kaikki tekeminen on eteenpäin. joten niin vierähti sitten yhdeksän kuukautta palolaitoksella "palomiehenä", eli asemalla päivät puuhastellen, ja usein oli päivystystäkin virka-ajan ulkopuolella. Tarkkaavainen lukija huomaa että palokuntatouhun alkumetrit olen viettänyt puolivakinaisessa palokunnassa. Virtaa oli tosiaan kintaissa, tuona vuonna päivystin kesällä 4 viikkoa putkeen. Nykyään vapaa-aikaa kuitenkin arvostaa sen verran että vaikka palokuntatouhut on kivaa niin tuollainen päivystys ei tulisi kysymykseenkään. Tuolloin vuodessa olin mukana yli sadalla keikalla.

Sitten tuli päätösten aika. Jäädäkkö vielä työttömyysrahoilla hommiin, hakea opistoon vai sen alan hommia mihin ammattikoulutuksen olin hommannut. Palomies oli aina toiveammattini, mutta jostain syystä päädyin valitsemaan ammattikoulun alani, ja muuttamaan satojen kilometrien päähän, ja hylkäämään yhteisön jossa olen saanut kasvatusta enemmän kuin kotonani.

Kroppi

Alaikäisenä en kuitenkaan saanut vielä omaa piipparia, vaan asemalle menin aina kunnantalon sireenin soidessa. Sireeni soi vai kuin oli kyseessä vanhan mallin mukainen peruslähtö, osalähdön tullessa sireeni ei soinut vaan keikka tuli pienelle porukalle piippareihin. Halusin kovasti että joskus kuuluisin tuohon valikoituun osalähtöporukkaan.

Ensimmäinen kroppi, eli ruumis osui kohdalleni myöskin alaikäisenä. Olin tuttavani luona auttamassa tapetointihommissa, kun kuulin että paloasemalta lähti paloauto pillit päällä. Sireeni ei ollut soinut, joten kyseessä oli osalähtö. Yksykkösen suhauttaessa ohi kessu huitoi käsin minua menemään asemalle, joten hyppäsin polkupyörän selkään jolla parinsadan metrin spurtti asemalle. Syy, miksi minua huidottiin asemalle oli se että osalähtö oli annettu liikenneonnettomuuteen, mutta samaan aikaan tuli toinenkin liikenneonnettomuus, josta ei jostain syystä tullut erillistä keikkaa. Säiliöauto oli lähdössä yhden miehen vahvuudella tähän toiseen keikkaan, johon minut "heitettiin" mukaan. Pilliajoa mentiin, ja jo matkalla kuski sanoi että katsotaan sitten paikan päällä että mitä minä voin tehdä. Työturvallisuudesta siis huolehdittiin.

Onnettomuus tapahtui toisen kunnan rajamailla, ja paikalla olikin naapurikunnasta hööki ennen meitä. siellä se oli Saab lentäneenä metsähallituksen puolelle, pienellä soratiellä. Höökin porukka ei suorittanut mitään pelastustoimenpiteitä, homma oli jo selvä. Saab oli katollaan, ja mieshenkilö lentäneenä takapenkkien puolelle. Lähempää en päässyt näkemään, eikä varmaan olisi ollut tarvettakaan. Poliisin saavuttua höökin miehistö irroitteli henkilön pois ja pisti pussiin.

Taisin olla 17-vuotias, samana vuonna täyttäisin kahdeksantoista.

Eka keikka

Nuori pääsee osallistumaan hälytysosaston harjoituksiin täytettyään 16 vuotta. Hälytyksiin pääsee mukaan 18- vuotiaana, edellyttäen että vaatimuksen mukainen koulutus on suoritettu. Vaatii pitkää pinnaa että jaksaa sinnitellä tuon kaksi vuotta, kun pinnan alla polttelee päästä keikalle, ensinnäkin kokemaan hälytysajossa mukana olon, ja varsinaisen toisen auttamisen.

Tuolloin, noin 20 vuotta sitten, kunnan palopäällikkö linjasi niin että 16 vuotta täyttänyt ja sammutustyönkurssin käynyt sai osallistua maastopaloissa sammutustehtäviin, mutta rakennuspalokeikoille ei ollut asiaa ennen 18 ikävuotta. Motivaation kannalta tämä oli loistava juttu.

Työsuojeluhallinto: " Työtehtävät on suhteutettava nuoren fyysiseen ja henkiseen suorituskykyyn."  Suuri osa tuntemistani 16-17- vuotiaista nuorista, jotka kulkevat hälytysosaston harjoituksissa ovat fyysisiltä ja henkisiltä ominaisuuksiltaan sellaisia, että he pystyisivät toimimaan vähintäänkin jälkisammutustoimissa maasto- ja ruohikkopaloissa, miksei jopa ihan akuutissa tilanteessa sammutus- tai säiliöauton kyydissä. Sammutusautoa ei nuorilla voi täyttää, tietenkään. Kovasti olen kuullut että hälytysajon kyydissä oleminen on vaarallista työtä ja siten alle 18- vuotiaalta kiellettyä. En ole löytänyt tästä mitään faktaa, kyseessä saattaa olla pelastustoimen oma linjaus.

Oma eka keikkani oli ruohikkopalo, ja hälytysajona mentiin. Perusselvitys ja suihkuputkeen kiinni. Liekit eteni pitkässä kuivassa heinikossa aikamoista kyytiä, ja siinä kävikin niin että vanhempi sammutusmies kävi näyttämässä miten palon eteneminen rajataan. Meikäläinen kun ruiskutteli vettä liian kapealle alueelle. Suihkuputkesta kaikki auki ja "pitkää perään", siitä se eteneminen taittui. Samana keväänä oli useita vastaavanlaisia ruohikkopaloja. Olisiko ollut ihan samalla viikolla kun mentiin hätäkeskuksen osoitteella että " Möttösen talon kohdalta vasemmalle. Ilmoittaja kertoi että kyllä palokunta tietää paikan" Pieni paikkakunta, kaikki tuntee kaiken.


Jossain määrin 16-vuotta täyttäneitä nuoria pitäisi saada käyttää työnteossa mukana motivaation säilyttämiseksi ja kasvattamiseksi. Jonkun tarvitsisi vain määritellä ne luvalliset palotoimeen liittyvät työt.

Pelastuslaitosten vähennyssuunnitelmat

Sisäministeriö suunnittelee vähentävänsä pelastuslaitosten määrää yhteetoista nykyisestä 22 laitoksesta. MTV3 uutisessa pohditaan että tämä toteutuessaan että sopimuspalokunnat hoitaisivat vielä suuremman osan keikoista haja-asutusalueilla kuin nykyisin. Mitenhän suurempaa osaa enää pystyisi edes hoitamaan? Vapaaehtoisista on pulaa jo nyt haja-asutusalueilla, eikä päivälähtöihin ole kaupungeissakaan ruuhkaksi asti lähtijöitä. Suunnitellut vähennykset taitaa kohdistua vakinaisista lähinnä päällikkötasolle, mutta koskee se mitä ryhmää tahansa, onhan se perseestä.

Mielenkiintoista on sekin, että miten sopimuspalokuntien sopimukset neuvotellaan uusille pelastuslaitoksille. Voiko käydä niin että joku palokunta todetaan tarpeettomaksi ja uusia sopimuksia ei tehdä? Onko Suomessa tyhjäkäynnillä olevia, "tarpeettomia" palokuntia?

Ensimmäiset vuodet

Muistikuvat ihan palokuntaharrastuksen alkuajoilta ovat hyvin hatarat. Palokuntaharrastus alkoi kuitenkin ihan konkreettisesti palomiestaitojen perusteilla, kuten kalustoon tutustumisella. Norttia ja narua - luki Sisun sivukaapiin teipatussa, konekirjoittemella kirjoitetussa kalustoluettelossa.

Kirves, lapio, suihkuputki, jakoliitin, supistusliitin. Kolarikärry. Tosiaan, kolarikalusto kulki tuolloin peräkärryssä eikä autossa kuten nykyään. Rapidexin moottoriruiskun käynnistys opetettiin niin että tissiä pitää puristella niin pitkään että se on kova. Kyllä, näin se nuoriso pitää kouluttaa.

Vuodet kuilui ja nuoriso varttui. Toistoa, toistoa, toistoja. Samojen asioiden kertaamista ja toki uusien ja vaatiminpien asioiden opiskelua ja omaksumista. Lapsikatras kutistui aika pieneksi 16-vuoden ikää odotellessa jolloin pääsee hälytysosaton harjoituksiin. Sisu vaihtui  Scaniaan. Säiliöautokin oli, en muista mikä mutta sekin vaihtui.

Milloin pääsee keikalle?

Verenmyrkytys

Asuimme paloasemasta vain muutaman sadan metrin päässä. Tuohon aikaan, palohälytyksen tullessa, kajahti ilmoihin hyytävä väestöhälyttimen ulina. Se tarkoitti sitä että pieni poika, joka oli hädin tuskin vielä koulussa, otti polkupyörän alleen ja kiidätti itsensä paloaseman eteen tien vastakkaiselle puolelle. Oli pahuksen jännää seurata kun palomiehet saapuivat omilla autoillaan asemalle ja juoksivat sisälle, jonka jälkeen Kontio-Sisu lähti matkaan pillit ujeltaen. Pieniä poikia ja tyttöjä oli joskus muitakin paikalla seuraamassa lähtöjä, mutta usein vain minä.

Ollessani 11- tai 12-vuotias, isäni näytti paikallislehdestä että palomieskerho aloittaa paikkakunnalla nuoriso-toiminnan, ja kysyi että kiinnostaisiko se minua. Vereni taisi olla jo tuossa vaiheessa siinä määrin myrkyttynyt, että ilman muuta olin kiinnostunut ja lähdin touhuun mukaan. Nuorisotoiminnan alkaessa paikalle oli ilmoittautunut yli 70 lasta. Nyt, yli 20 vuotta myöhemmin luulen olevani ainoa joka tuosta lapsikatraasta on edelleen palokuntatoiminnassa mukana.