keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Veparit säästötalkoisiin?

Marko Partanen kirjoittaa blogissaan pelastustoimen säästöistä ja siitä kuinka sopimuspalokuntien roolit tulisi miettiä uudelleen.


 Hälytysrinkejä voidaan täsmentää. Korvaukset tehtävästä maksettaisiin hälytetyn yksikön miesmäärän mukaan: Jos sopimuspalokunasta hälytetään sopimuksen mukainen 1+3 yksikkö, niin palkka maksetaan niille neljälle henkilölle, jotka nousevat sopimuksen mukaiseen ajoneuvoon. Asemalla limpsaa juovat eivät tarvitse palkkaa.

 Asiassa on muutama mutta.

Palokuntasopimuksia on monenlaisia. Monessa paikassa henkilöstö ei saa mitään korvausta, vaan korvaus menee palokuntayhdistykselle joko tuntiperusteisesti hälytys- ja harjoituskertojen mukaan, tai vuosittaisena könttäkorvauksena jolloin korvaussumma pysyy samana riippumatta siitä minkä verran on keikkoja ja minkä verran niihin hälytetään väkeä.

Miten toimiva hälytysrinki sitten ylläpidettäisiin? Sopimuspalokuntalaiset ovat omissa töissään, ja koskaan ei tiedä kuka pääsee lähtemään keikalle. Usein on kuitenkin niin että päivälähtöihin osallistuu sama pieni porukka, jolloin samat henkilöt päivystäisi aina ja samalla torpedoitaisiin mahdollisuus muilta osallistua keikoille. Töistä ei voi olla pois sen vuoksi että päivystää vapaaehtoisesti ja korvauksetta, hyvälläkään suunnittelulla.

Päivystysrinki ja sen mukainen korvaus voisi toimia ns. virka-ajan ulkopuolella niissä palokunnissa joissa aseman ja kaluston omistaa aluepelastuslaitos. Edelleen on palokuntia, joissa aseman omistaa yhdistys, ja joissain paikoin jopa ajoneuvokalustonkin. 1+3 lähtökorvauksilla ei makseta kiinteistön ja kaluston ylläpitokuluja ja hankintoja.

Tiheimmissä paloasemaverkostoissa ei kaikkia asemia välttämättä edes tarvitse. Sopimuspalokuntalaisia voisi siirtyä pelastuslaitosten isommille asemille jolloin vanhoista rakennuksista ja niiden ylläpidosta pääsee eroon. Monella asemalla on tilanne että vakituista henkilöstöä ei riitä liikuttelemaan kaikkea asemalla olevaa kalustoa joten kaluston hyödyntäminenkin tehostuu. Tämä vaatisi suuria järjestelyiltä ja jopa uhrauksia heittäen perinteet nurkkaan niiltä yhdistyksiltä jotka omistavat itse kiinteistönsä. Lisäksi vaadittaisiin myönteistä asennetta niin aluepelastuslaitoksen suunnalta kuin sopimuspalokuntalaistenkin suunnalta, sillä sopimuspalokuntatoiminta ei ole pelkästään hälytyksiä. Se on myös valistusta, kouluttamista, varautumista ja perinteitä. Kuinka moni vakkari olisi valmis siihen että asemalla alkaa pyörimään palokuntanuoria,- naisia ja -veteraaneja hälytyskelpoisten palokuntalaisten lisäksi?

Kyllä meilläkin pelastustoimen säästöihin osallistuttaisiin mutta Markon esittämä malli ei vain meidän tapauksessa toimi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti